InfoBuild
   


   

Yhdessä uusille markkinoille

   

Polar Cape Consulting on erikoistunut vaativiin järjestelmäintegraatioihin, asiakashallintajärjerjestelmien (CRM) suunnitteluun ja toteutukseen sekä liiketoimintaprosessien automatisointiin ja hallintaan.

Polar Cape ja InfoBuild ovat tehneet yhteistyötä vajaan vuoden. Yhteistyö sai alkunsa, kun yrityksissä huomattiin, että molempien yritysten toimintatavat ja asiakaskunta ovat samanlaisia, joten tuote- ja palveluportfolioiden uskottiin täydentävät toisiaan. Yhteistyö antaa mahdollisuuden hyödyntää toisen asiantuntemusta alueella, jossa sitä ei itsellä ole. Lisäksi yhteistyö tuo toimintaan aitoa tuotetuntemusta sekä skaalautuvuutta henkilöstön suhteen.

Yhteisvoimin Polar Cape ja InfoBuild voivat tarjota asiakkailleen yhä laadukkaampaa palvelua ja osaamista, useampia tuotteita ja enemmän työntekijöitä.
”InfoBuildin tavoin olimme aloittelemassa toimintaamme Ruotsissa. Molempien yritysten lähivuosien tavoitteena on vakiinnuttaa paikkaansa omalla toiminta-alueellaan”, Polar Capen toimitusjohtaja Simon Forshaw kertoo.

Polar Cape on erikoistunut järjestelmäintegraatioihin siinä missä InfoBuildin vahvuutena ovat järjestelmäintegraatio-ohjelmistojen lisäksi liiketoimintatiedon raportoinnin ja analysoinnin tuotteet. Polar Capen asiantuntijoiden ja InfoBuildin tarjoamien tuotteiden yhdistämisellä uskotaan saavutettavan aikaisempaa parempaa asiakaspalvelua molempien yritysten asiakkaille.

Hyötyjä skaalautuvuudesta

Käytännössä yhteistyö toimii niin, että prospekteja pohditaan jo alkuvaiheessa yhdessä: voisiko toisen yrityksen osaamisesta olla hyötyä projektin toteuttamisessa. Pohdinnan jälkeen tehdään päätös projektiin käytettävistä resursseista.

Aito lisäarvo syntyy, kun tietoja yhdistetään eri lähteistä yhdelle päätöksentekoa tukevien liiketoimintasääntöjen mukaiselle integraatioalustalle, jossa käsiteltyä tietoa voidaan jakaa räätälöityinä raportteina halutuille kohderyhmille.

”Skaalautuvuus tuo hyötyä molemmille yrityksille. Lisäksi asiakkaamme arvostavat sitä, että projekteissa työskentelevät henkilöt ovat tuttuja ja turvallisia, ja tuntevat toistensa toimintatavat”, Forshaw sanoo.

Tyypillisimmillään yhteiset asiakkaat ovat keskisuuria ja suuria yrityksiä, joilla on tarve yhdistää informaatiota lukuisista tietolähteistä. Yhdistetystä tiedosta jalostetaan liiketoimintatietoa, joka jaellaan paitsi organisaation sisällä myös sidosryhmille.

Laadukkaampaa tietoa

InfoBuildin ja PolarCapen asiakkaille yritysten yhteistyö tuo hyötyä muun muassa tiedon laadun varmistuksen sekä tiedon jakelun tehostumisen muodossa.
”Tiedon laadun ja jakelun tehostaminen parantaa organisaation sisäistä tiedonjakoa. Lisäksi se ohjaa asiakasyritystemme asiakaspalvelua oikeisiin ratkaisuihin ja vähentää virheellisen tiedon aiheuttamia turhia kustannuksia”, Forshaw tiivistää.

Forshaw’n mukaan yhteistyö InfoBuildin kanssa on todettu hedelmälliseksi jo alle vuodessa, joten vuosi 2012 tuo mukanaan paitsi lisää yhteisiä projekteja myös yhteistyön syventämistä. ”Ensi vuonna aiomme kehittää yhteistoimintaa määrittelemällä yhteiset toimintatavat ja tavoitteemme entistä tarkemmin.”

Takaisin