Tunnisteet ‘tulevaisuus’

Business Intelligence -trendit 2009

16.1.2009

Uusi vuosi, uudet kujeet… Perinteiseen blogityyliin vuoden alkaessa on hauska tehdä omia arvioita tulevan vuoden trendeistä. InfoBuildin Strategista kilpailuetua -blogin uuden vuoden tina -tyyliin tehtyjä, enemmän tai vähemmän itse itseään toteuttavia ennusteita vuoden 2009 Business Intelligence -trendeistä, olkaa hyvät:

Yksi ja ainoa asiasana vuodelle 2009: TALOUS

Taantuman jatkuessa riskien välttäminen nousee esille liki kaikissa yrityksissä. Vuonna 2009 kannattaa ottaa enemmän selville oman yrityksen tilanteesta, markkinoista ja kustannustekijöistä. Tärkeitä ja vaikeita säästö- ja leikkauspäätöksiäkin tehtäessä on parasta olla varma, että nuo päätökset tehdään oikean tiedon pohjalta.

Ennuste Business Intelligence -alueen kehittymisestä nyt taantumankin aikana on siksi melko positiivinen. Trendinä toivottavasti tulemme näkemään Business Intelligencen kehittämistä yhä enemmän kilpailuedun tuomiseen.

Tulojen vähentyessä ja toiminnan hidastuessa oman toiminnan kehittäminen nousee esille. Kehittämishankkeita esim. tulosohjauksen, rullaavan suunnittelun, analysoinnin, tietojen visualisoinnin ja jakelun suhteen nousee esille kaikilla toimialoilla.

Kun matkustamista ja aikaavieviä kokouksia tehostamissyistä karsitaan, Business Intelligence -ratkaisuiden mobiilikäyttö lisääntyy ja vaatimukset erilaisille ryhmätyömahdollisuuksille kasvavat. Trendinä 2009 on kasvava tarve saada tietoja saadaan oikea-aikaisesti ja missä vain.

Vuonna 2009 IT-rautakauppa varmasti hidastuu. Tästä syystä olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntäminen raportoinnin alustana on yhä useammassa tapauksessa hyödyllistä ja tarpeen. Business Intelligencen laajentaminen ilman uusia hardware-investointeja on tämän vuoden trendi. Ratkaisuiden skaalautuvuus nousee päätöksentekokriteereissä entistä korkeammalle.

Näitä pohdintoja täydentämään ja haastamaan muutamia muita näkemyksiä:

BI Questions Blogin Timo Elliott on kerännyt listaa erilaisista ennusteista, kuinka Business Intelligence -alue tulee muuttumaan vuonna 2009. Listalla on hyvin monenlaisia näkemyksiä kuumista aiheista ja tulevaisuden suuntauksista.

Mitkä ovat teidän ennusteenne vuodelle 2009? Kommentteja?

Mikko Muurinen

Linkkitiistai 25.11.2008

25.11.2008

Linkkitiistaina katsomme taas Business Intelligence -ratkaisuiden parhaiden hyötyjen saamiseen ja uusiin innovaatioihin. Lisäksi linkkeinä on muutama hyvää pohdinta alan termistön päällekkäisyyksistä ja eroista.

Toivelistaa BI-ratkaisuiden ominaisuuksista on käsitelty useassa blogikirjoituksessa, tässä esimerkkinä muutama. IntelligentEnterprisen Doug Henschen kirjoittaa Information Weekin Business Intelligence -kyselyn tuloksista. Vastaajat odottavat yhä parempaa, helpompaa, halvempaa ja joustavampaa Business Intelligence -ratkaisua. Saman julkaisun kolumnissa Cindi Howson analysoi muutamia uusia BI-innovaatioita, niiden kypsyysasteita, hyödynnettävyyttä ja hyötyjä yrityksille. Forresterin Boris Evelson pohtii ZDNetin artikkelissa sitä, kuinka osa BI-hankkeiden “vakio-ongelmista” saattaa olla ratkeamassa lopullisesti. Tom Hudock vetää yhteen konferenssipaneelin keskustelun aiheesta Business Intelligencen tila vuonna 2020. Nämä toiveet näyttäisivät vain olevan mahdollisia jo nyt, kyse on enemmän tahto- ja valmiustilasta kuin tekniikasta…

ebizQ:n kolumnissa Kevin Quinn pohtii, miten tärkeää on saada tietoa automaattisesti, räätälöitynä, käytettävässä muodossa juuri oikeaan aikaan ja paikkaan, ei työkalulähtöisesti. Mitä enemmän tiedon kuluttajia on, sen enemmän BI kannattaa.

Business Intelligence -alan termistö vaihtelee vähän puhujasta ja kohdeyleisöstä riippuen. Näissä muutamassa arIntelligentEnterprisen Neil Raden pohtii Process Intelligencen, Complex Event Processing (CEP) ja Operative BI -termien eroja. Dashboard Spy -sivustolla kerrotaan BI ja BAM (Business Activity Monitoring) -termien eroista ja yhteneväisyyksistä. James Taylor listaa ja hieman vanhemmassa kirjoituksessaan muutamia yhteyksiä termiin EDM (Enterprise Decision Management).

Lopuksi vielä pari analyytikko-kirjoitusta uudesta WebFOCUS InfoAssist Ad Hoc -raportointivälineestä:

Mikko Muurinen