Tunnisteet ‘kulttuuri’

Linkkitiistai 23.6.2009

23.6.2009

Tällä kertaa tarkastelemme Business Intelligence -kulttuuria ja sen ihmisnäkökulmaa, Business Intelligence- ja liiketoimintasovellusten yhteiseen kehittämiseen liittyviä kuvioita sekä sitä, kuinka yritykset voivat välttää joutumasta erillisten ja keskenään keskustelemattomien data-siilojen vangiksi.

BeyeNETWORKin blogissa Dave Wells kirjoittaa Business Intelligencen ihmisaspektista ja Business Intelligence -kulttuurista. Business Intelligence pitäisi määrittää enemmän ihmiskeskeisesti. Intelligence – älykkyys syntyy siitä, että pystytään järkeistämään, suunnittelemaan, ratkaisemaan ongelmia, abstraktoimaan, ymmärtämään, innovoimaan ja oppimaan. Nämä ovat inhimillisiä ominaisuuksia. Teknologian tulee avustaa, ei olla lähtökohta.

CIO Newsin artikkelissa käsitellään sitä, kuinka tärkeää on saada liiketoimintasovellusten kehittäjät työskentelemään tiiviisti BI-kehittäjien, jotta saadaan luotua integroitu liiketoimintatiedon hyödyntämisen strategia. Shaku Atre kirjoittaa BeyeNETWORKin kolumnissa samaan asiaan liittyen siitä, kuinka nykyisten BI-ratkaisuiden kehittämisessä tulee ottaa entistä laajemmalti asioita huomioon.

Rick Sherman pohtii Data Doghousen kahdessa blogikirjoituksessa erilaisia syitä, joiden takia yritykset ajautuvat erillisiin data-siiloihin yhtenäisen ja keskitetyn “yksi versio totuudesta” tavoitteen sijaan. Yritykset eivät ajoissa näe integraatioon liittyviä ongelmia, vaan elävät erillisten ERP, DW, BI, CPM, MDM, CDI ja PIM -ratkaisuiden tietokantojen kanssa. Tietojen yhdistäminen kokonaisen liiketoimintanäkymän saamiseksi voi olla hyvin työlästä. Ristiriitaiset tiedot johtuvat usein siitä, että taustalla olevat järjestelmät määrittelevät samojakin tietoja eri tavoin.

Mikko Muurinen