Tunnisteet ‘Ari Tolonen’

Ovatko yrityksesi johdon päätöksenteon työkalut ajantasalla?

05.2.2008

Kaikilla aloilla kilpailu tuntuu kiristyvän jatkuvasti. Lähes päivitäin saamme lukea lehdistä yritysten tekemistä toimenpiteistä kannattavuutensa säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Ovatko kaikki toimenpiteet sitten olleet oikein mitoitettuja ja kohdistettuja? Millaisen tiedon perusteella yritysjohto tekee päätöksensä näistä usein hyvinkin radikaaleista toimenpiteistä?

Tässä kohdin ratkaisevaan asemaan nousevat yritysjohdon käytössä olevat päätöksenteon tukijärjestelmät, sekä niiden kautta saatavissa olevan tiedon laatu ja luotettavuus. Tutkimukset osoittavat, että yritykset pystyvät tyypillisesti hyödyntämään päätöksenteossaan vain noin 20% siitä tiedosta, mitä heillä on omissa tietojärjestelmissään. Ja lisäksi suurin osa yrityksen ulkopuolella olevasta liiketoimintaan liittyvästä tiedosta jää täysin hyödyntämättä.

Ongelman muodostaa tiedon hajanaisuus sekä yrityksen omissa tietojärjestelmissä että ulkopuolisissa tietolähteissä. Tietoa on usein vaikea löytää, saati sitten yhdistää, kohtuullisessa ajassa järkeväksi kokonaisuudeksi josta olisi hyötyä päätöksien teossa.

Kuinka moni päätös olisi sitten ollut toinen, jos yrityksen johdolla olisi ollut käytössään enemmän ajantasaista tietoa, sekä paremmat raportointi-, ennuste- ja simulointijärjestelmät?

Kokemuksesta tiedän, että edelleenkin valitettavan moni isokin päätös tehdään mutu-tuntumalla pikaisesti tehtyjen excel-laskelmien pohjalta, joiden lähtötiedot on haalittu eri tietojärjestelmistä hieman miten sattuu. Niinpä mielestäni jokainen työntekijän tulisi olla hyvinkin kiinnostunut siitä, millaisia tietojärjestelmiä yrityksen johto käyttää päätöksenteossaan – siitä voi olla tulevaisuudessa kiinni myös oma työpaikka!

Ari Tolonen

Business Intelligence -trendit 2008

15.1.2008

Alkaneesta vuodesta tulee mielenkiintoinen BI-markkinoilla. Sen takaa viime vuoden merkittävät muutokset BI-toimijoiden omistussuhteissa. Hyperion joutui yrityksiä urakalla ostavan Oraclen saaliiksi, SAP vahvisti asemiaan hankkimalla Business Objectsin ja iso sininen teki heti perään oman siirtonsa hankkimalla Cognoksen.

Onko tulevaisuus sitten vain suurten toimijoiden vai nousevatko voittajiksi riippumattomat BI-toimijat kuten Information Builders ja SAS Institute? Itse uskon vakaasti riippumattomien BI-toimijoiden menestykseen. Suurin osa yrityksistä toimii monitoimittajaympäristössä, jossa yksi suurimmista haasteista on eri ohjelmistojen välisen yhteentoimivuuden varmistaminen. Riippumattomien BI-toimijoiden järjestelmät tyypillisesti ”hanskaavat” tälläiset tilanteet kunnialla, koska niiden on pakko. Suuret toimijat lähestyvät yhteensopivuusongelmaa aivan eri suunnasta. Ne lupaavat asiakkaalle että heidän integroidussa (suljetussa) ympäristössään kaikki heidän ohjelmistonsa toimivat saumattomasti yhteen. Kaunis ajatus, joka tosin harvoin toimii käytännössä. Ja sitähän ei tietenkään kerrota asiakkaalle, että siirtymällä täysin yhden toimittajan ohjelmistojen käyttäjäksi tulee samalla automaattisesti ”lukkiuduttua” kyseisen toimittajan asiakkaaksi, koska vaihtokustannukset toiseen ympäristöön nousevat helposti pilviin.

Eli ehkäpä jokaisen yrityksen olisi nyt hedelmällistä päivittää oma BI-strategiansa, varsinkin jos nykyinen BI-toimittaja on siirtynyt uuteen omistukseen. On hyvä pohtia asiaa monelta kantilta. Mitä yritykselleni merkitsee BI-toimittajan siirtyminen uuteen omistukseen? Tulevatko toimittajan prosessit ja toimintatavat muuttumaan? Tuleeko yritykselleni toimittajan taholta paineita teknisten ratkaisujen muuttamiseen? Miten yhteensopivuus jatkossa taataan toisen leirin toimijoiden ohjelmistojen kanssa? Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon.

No yhtä kaikki BI-alalla tapahtuu toki paljon muutakin kuin vain konsolidoitumista. Uskon että ainakin seuraavat trendit nousevat keskusteluissa esiin tänä vuonna:

Operatiivinen Business Intelligence

Tällä en siis tarkoita sitä tyypillistä kuukausiraportointia. Oikea operatiivinen BI on sitä, että jokaiselle tiedon tarvitsijalle tarjotaan mahdollisuus saada päivittäisessä toiminnassa tarvitsemansa tärkeät tiedot esim. prosesseista, tuotannon toiminnasta tai myynnistä mahdollisimman ajantasaisesti. Tulevaisuuden menestyjät tulevat tehokkaasti jalostamaan kaiken omissa tietojärjestelmissään olevan tiedon kilpailuedukseen.

Ajantasainen raportointi yritysten kumppaneilla ja asiakkaille

Jo hetken aikaan on ollut näkyvissä kasvava tarve laajentaa Business Intelligence -ratkaisuja yrityksen seinien ulkopuolelle. Asiakkaat, kumppanit, tavaran toimittajat, omistajat ja kaikki muutkin sidosryhmät vaativat saada tietää yhä enemmän ja ajantasaisemmin yrityksen toiminnasta. Miten kauan toimitukseni vielä kestää? Mistä varastosta/liikkestä tiettyä tuotetta löytyy? Miten saisin paremman laskuerittelyn? Laajentuva käyttäjäkunta asettaa kovempia vaatimuksia BI-ratkaisujen käytettävyydelle ja skaalautuvuudelle.

SOA-ajattelu Business Intelligence -ratkaisuissa

BI -ratkaisuiden käyttö SOA-mallin mukaisesti osana muita sovelluksia ja prosesseja lisääntyy sitä mukaa kun prosesseja virtaviivaistetaan tai päätöksentekoa automatisoidaan. Vielä nyt ajatus siitä, että BI-järjestelmä ei välttämättä tarvitsekaan kaikissa tilanteissa ihmistä toiseksi osapuoleksi, on monelle outo, mutta ensimmäisten menestystarinoiden myötä tällä saralla tapahtuu ehkä jo tänä vuonna läpimurtoja. SOA-arkkitehtuurin mukaiseen ajatteluun ollaan monessa yrityksessä lähdetty mukaan ja on luonnollista, että myös Business Intelligence -ratkaisut ovat osana tätä kokonaisarkkitehtuuria.