Tunnisteet ‘analyytikot’

Kiitos vuodesta 2011!

31.12.2011

Vuodenvaihde on otollinen kohta vetää yhteen vuoden aikana tapahtunut. (Meillä on itse asiassa vuoden aikana kaksikin otollista kohtaa, sillä Infobuildin tilivuosi vaihtuu vasta maalis- huhtikuun vaihteessa. Joten voimme tehdä analysointia myös keväällä… )

Vuosi 2011 toi mukanaan InfoBuildille uusia asiakkaita ja mielenkiintoisia hankkeita, olemassa olevien asiakkaiden uusia projekteja, paljon myyntikäyntejä, sopimusneuvotteluja ja demojen tekemistä, Human Capital -tutkimuksen tekemistä, tapahtumia ja muita markkinointitoimia, koulutuksia, tiivistä yhteistyötä Information Buildersin kanssa, uutta henkilökuntaa ja uusia kumppaneita. Itse summaisin vuoden kolmeen sanaan: haastavaa mutta hauskaa!

Tänä vuonna kuulimme paljon mielenkiintoisia esityksiä ja haastatteluja suoraan asiakkailtamme ja kumppaneiltamme.
Asiakkaistamme Kela oli puhumassa käyttäjäyhdistys FUSEn kevättapahtumassa ja Information Builderin Summit 2011 -tapahtumassa Dallasissa, Tallink ja Viron Poliisi puolestaan syksyn Information Builders Nordic Summitissa. Newsletterissämme vuonna 2011 kuulimme kuinka Esmerk (12/11), Suomen Akatemia (08/11) ja Viron poliisi (04/11) hyödyntävät ratkaisujamme.

Vuoden 2011 Newslettereissä saimme kuulla myös kuinka kumppanimme Logica (08/11)  ja Polar Cape (12/11) näkevät Business Intelligencen, tiedon laadun ja master datan hallinnan hyödyt liiketoiminnassa.

Päämiehemme Information Builders pärjäsi erinomaisesti monessa analyytikkoarviossa.
Voit ladata sivulta http://www.informationbuilders.com/new/analyst_reports seuraavat analyytikkoraportit:

  • The BARC BI Survey 10
  • Gartner BI Platforms User Survey, 2011
  • Gartner 2011 Magic Quadrant for Business Intelligence Platforms
  • Forrester BI Wave: Enterprise Business Intelligence Platforms: Q4, 2010
  • Dresner Advisory Services Wisdom of Crowds: Business Intelligence Market Study, 2011
  • Dresner Advisory Services Mobile Business Intelligence Market Study

 

Vuoden 2012 alkupuolen näköpiirissä on paljon vastaavaa, hauskaa mutta haastavaa työsarkaa. Näistä kerromme nettisivuillamme, tapahtumissamme, tässä blogissa, newsletterissä ja tietysti tavatessamme :-)

 

Kiitokset kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää vuotta 2012 InfoBuildin puolesta,

 

Mikko Muurinen

Linkkitiistai 28.6.2011

28.6.2011

Kesäkuun linkkitiistai käsittelee BI-alan uusia tuulia. Uusia Business Intelligence -alan trendejä on analysoitu useassakin lähteessä lähiaikoina.

Gartnerin BI Summit -kiertueen siirtyessä Yhdysvaltoihin paikallinen media on nostanut Summitin keskeisiä viestejä esiin. Tom Donoghue vetää yhteen Summitin tarjontaa Integration Developer Newsin artikkelissa. Mobiili-BI:n, analytiikan ja helppokäyttöisyyden nousu ovat suurimpia trendejä.  James Taylor referoi blogissaan Bill Gassmanin esitystä Business Intelligencen roolista prosessien kehittämisessä, ei ainoastaan teknologian, mutta myös BI-prosessien ja ihmisten kannalta.

Jeff James arvioi Windows IT Pron kolumnissa onko itsepalvelu-BI yhdistettynä pilvipalveluihin ja mobiililaitteisiin seuraava “iso juttu”.

TDWI World Conferencessa nousi alateemaksi BI-maailman muuttuminen. Stephen Swoyerin mukaan todellinen radikaali muutos on tulossa. Hän summaa kirjoituksessaan uuden ajan tunnusmerkkejä.

Dale Roberts vertaa BI:n ja Facebookin käyttöä “päätöksenteko-kierrosten” kannalta. BI on liian usein julkaise-ja-unohda -tyylistä. Jos päätöksenteossa voisi hyödyntää sosiaalisen madian yhteistyömahdollisuuksia, saataisiin huomattavia hyötyjä.

Rob Armstrong pohtii dashboardien käytettävyyttä ja vetää analogian auton kojelautaan. Miten hyvin auton mittaristotkaan todella auttavat kuljettajaa? Mittaristojen pitäisi antaa tietoja, jotka johtavat toimintaan, ei pelkästään varoituksia asioista, jotka ovat mahdollisesti jo muutenkin tiedossa. Tietojen päivityssykli BI-dashboardissa on myös erittäin tärkeä seikka käytettävyydelle.

 

Mikko Muurinen

Linkkitiistai 27.4.2010

27.4.2010

Huhtikuun linkkitiistaihin kerääntyi paljon materiaalia Gartnerin vuotuisesta Business Intelligence -konferenssista (http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=1118023). Varsinkin Intelligent Enterprise -verkkojulkaisu on kattanut monenlaisesta näkökulmasta tilaisuudessa käsiteltyjä aiheita ja trendejä.

Doug Henchen ja Rajan Chandras käsittelevät molemmat Gartnerin näkemystä BI-järjestelmien omistamiskustannuksista. Loppupäätelmänä on, että asiakkaiden tulee ymmärtää kaikki kustannusten komponenttien, esim. lisenssien, työn, infrastruktuurin ja ylläpidon osuudet ja vaikutukset kokonaisuuteen.

Gartnerin seminaarissa käsiteltiin myös järjestelmien hankintoja ja sen yhteydessä tehtäviä sopimuksia, lisenssi- ja ylläpitomalleja. On varottava joutumasta epäedulliseen lukkiutumis-suhteesen toimittajan kanssa, huomioitava tulevat ylläpitomaksut, huolehdittava ja ettei osteta “hyllylisenssejä”. On aina oleellista myös miettiä mitkä omista vaatimuksista ovat oikeita ja kuinka kriittistä on, että kukin toiminnallisuus toteutetaan kuin on vaadittu. Usein liiketoiminnan ja IT:n yhteistyöllä voidaan saavuttaa uusia toimintatapoja tai “oikopolkuja” ja siten kustannussäästöjä.

“Pelastaako erillinen Data Warehouse Appliance tietovarastosi?”, oli analyytikko Donald Feinbergin kysymys, johon hän itse vastasi lyhyesti: Ei. Huonoa tiedon laatua tai tietovarastosuunnittelua ei pystytä peittämään laitteisto/softa-ratkaisuilla.

Myös muissa julkaisuissa käsiteltiin samaa tilaisuutta, ohessa pari poimintaa. SearchCIO:n blogissa Summitin keskeiset aihepiirit on vedetty hyvin ja tiiviisti yhteen. Emiel van Bockel puolestaan julkaisi omat muistiinpanonsa Lontoon seminaarista.

Viimeisenä vielä Doug Henchenin hauska artikkeli päämiehemme Information Buildersin toimitusjohtajasta Gerry Cohenista. Gerry on todellinen hands-on-johtaja, artikkelissa ei välttämättä edes paljastu missä mittakaavassa…
;)

 

Hyvää keväänjatkoa ja Vappua!

Mikko Muurinen

Linkkitiistai 25.11.2008

25.11.2008

Linkkitiistaina katsomme taas Business Intelligence -ratkaisuiden parhaiden hyötyjen saamiseen ja uusiin innovaatioihin. Lisäksi linkkeinä on muutama hyvää pohdinta alan termistön päällekkäisyyksistä ja eroista.

Toivelistaa BI-ratkaisuiden ominaisuuksista on käsitelty useassa blogikirjoituksessa, tässä esimerkkinä muutama. IntelligentEnterprisen Doug Henschen kirjoittaa Information Weekin Business Intelligence -kyselyn tuloksista. Vastaajat odottavat yhä parempaa, helpompaa, halvempaa ja joustavampaa Business Intelligence -ratkaisua. Saman julkaisun kolumnissa Cindi Howson analysoi muutamia uusia BI-innovaatioita, niiden kypsyysasteita, hyödynnettävyyttä ja hyötyjä yrityksille. Forresterin Boris Evelson pohtii ZDNetin artikkelissa sitä, kuinka osa BI-hankkeiden “vakio-ongelmista” saattaa olla ratkeamassa lopullisesti. Tom Hudock vetää yhteen konferenssipaneelin keskustelun aiheesta Business Intelligencen tila vuonna 2020. Nämä toiveet näyttäisivät vain olevan mahdollisia jo nyt, kyse on enemmän tahto- ja valmiustilasta kuin tekniikasta…

ebizQ:n kolumnissa Kevin Quinn pohtii, miten tärkeää on saada tietoa automaattisesti, räätälöitynä, käytettävässä muodossa juuri oikeaan aikaan ja paikkaan, ei työkalulähtöisesti. Mitä enemmän tiedon kuluttajia on, sen enemmän BI kannattaa.

Business Intelligence -alan termistö vaihtelee vähän puhujasta ja kohdeyleisöstä riippuen. Näissä muutamassa arIntelligentEnterprisen Neil Raden pohtii Process Intelligencen, Complex Event Processing (CEP) ja Operative BI -termien eroja. Dashboard Spy -sivustolla kerrotaan BI ja BAM (Business Activity Monitoring) -termien eroista ja yhteneväisyyksistä. James Taylor listaa ja hieman vanhemmassa kirjoituksessaan muutamia yhteyksiä termiin EDM (Enterprise Decision Management).

Lopuksi vielä pari analyytikko-kirjoitusta uudesta WebFOCUS InfoAssist Ad Hoc -raportointivälineestä:

Mikko Muurinen

Linkkitiistai 12.2.2008

12.2.2008

Tämän viikon linkkitiistain nostot liittyvät Business Intelligence -markkinoiden tämän hetken tilan arviointiin ja markkinatilanteeseen.

Gartnerin nelikenttä, jossa arvioidaan Business Intelligence -järjestelmien toimittajia on jälleen ilmestynyt. Nelikenttä on pysynyt hyvin paljon samanlaisena kuin vuotta aiemmin. Nelikentässä arvioidaan yritysten “markkinavoimaa” ja sitä, kuinka hyvin yrityksen visiot saadaan tuotua markkinoille.

SearchDataManagement.com-verkkolehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, kuinka Gartnerin nelikenttää ja muita analyytikkojen arvioita kannattaa tulkita ja kuinka niistä saa parhaan hyödyn omaan tarpeeseensa.

Gartnerin viime vuoden huhtikuussa julkaisema Business Intelligence Platform Capability Matrix tarkastelee puolestaan Business Intelligence -tuoteperheiden teknisiä ominaisuuksia, eli katsontakanta on toinen (teknisempi) kuin nelikentässä.

Tietojärjestelmiä hankittaessa kannattaa ottaa yhtenä kohtana huomioon myös analyytikkotahojen analyysit. Analyytikkofirmojen, kuten Gartner, IDC, Forrester, Butler Group ja Ventana, sekä nettiresurssien kuten BIScorecard, intelligent Enterprise tai TDWI, tiedoista saattaa olla hyötyä, kunhan ne suhteutetaan oman yrityksen tilanteeseen ja tarpeisiin.

Analyysien lisäksi arvokasta tietoa saa mm. muilta yrityksiltä, alan kirjallisuudesta, lehdistä ja verkkosivuilta, järjestelmätoimittajilta, messuilta, tapahtumista ja seminaareista. Pelkästään yhteen lähteeseen tai tiedonhankintatapaan ei kannata päätöksentekoa tukea, vaan koittaa muodostaa kokonaiskuva siitä, millä ratkaisulla saadaan omalle yritykselle parhaiten kilpailuetua.

Mikko Muurinen