Business Intelligence on vaarallista
Business Intelligence on vaarallista. Eikö olekin parempi johtaa ihan mutu-pohjalta?
Ei kai niillä tiedoilla ole kuitenkaan mitään yhteyttä tosi-elämään? Vanhalla totutulla tavalla voi hyvin mennä, järjestelmistä ei ole ennenkään ollut kuin harmia... Se vähä mitä tarvitsee, hoituu hyvin Excelissäkin. Pitäisi muuttaa vielä johtamistapaa...
Jos nyt on pakko BI-hanke käynnistää, ei kuitenkaan kannata yhdistellä aiempia tietoja. Aikaisemmin turvassa eri siiloissa ollut tieto saattaa paljastaa jotain kiusallista.
Etelä-Afrikassakin kävivät kerran esittelemässä mahdolliselle asiakkaalle WebFOCUSin SAP-raportoinnin etuja ja saivat tehdä demon yrityksen tiedoista. Demon esittelemisen aika yrityksen BI-hankkeen johtoryhmälle tuli, ja edustajat esittelivät tekemiään raportteja. Aiemmin kahdessa eri SAP-modulissa ollut tieto kertoi että eräällä käyttäjätunnuksella oli kierretty yhtiön hankintasääntöjä ja pilkottu hankintoja pienempiin osiin, jotta omat valtuudet hankintojen tekemiseen riittäisivät. Huoneeseen levisi kiusallinen hiljaisuus. Selvisi, että kyseinen käyttäjätunnus kuului tilaisuuden puheenjohtajalle. Sillä kertaa kauppoja ei syntynyt.
No, jos yhdistelette tietoja, älkää ainakaan ruvetko raportoimaan mitään uutta. Erään ulkomaisen yhtiön kirjanpito-osastosta suurin osa sai lähtöpassit, kun laajentunut raportointi paljasti vuosien huolimattomuuden ja tehtävien laiminlyöntejä. Mitä ne kpi:t, mittarit ja tuloskortitkin ovat olevinaan?
Missään nimessä ei tule Business Intelligence -ratkaisuja saattaa kaikkien saataville. Mitä siitäkin nyt tulisi jos vallan olennaista osaa, tietoa, alettaisiin jakaa kaikille? Kyllä se on parempi, että muutama henkilö kammioissaan saa yrityksen tilannetta tutkailla. Heidän hommiinsahan se kuitenkin kuuluu tietää mitä tietoa tarvitaan. Eikös se ole liian vaikeaa, eikä niitä kuitenkaan käytettäisi...
Yhteistyömahdollisuudetkin pitää karsia minimiin, saavat vielä jotain ajatuksia avoimuuden lisäämisestä. Mitä jos joku vaikka tekee jotain mitä en ole suunnitellut?
Liika tieto on vain haitaksi, pitäisi riittää kun tekee vain mitä johto käskee. Kerran kuussa riittää sitten myös tiedon ajantasaisuudeksi, kenellä nyt olisi tarvetta sitä tarkempaan tietoon? Eihän päivän tarkkuudella kukaan kuitenkaan pysty reagoimaan. Ovathan pärjänneet tähänkin asti.
Vai miten se nyt oli?
Mikko Muurinen

Tunnisteet: business intelligence, johtaminen, Mikko Muurinen, operatiivinen raportointi, raportointi, vaarallista